|
Hankirallia lauantaina ja Lopen SM sprinttiä sunnuntaina
Petrin ja Juhan kilpailukausi alkoi hieman myöhässä, kun auton huolto venyi muista kiireistä johtuen varsin pitkäksi.
Kiirettä oli kun auto saatiin vasta tiistaina jarruun. Torstaina oli testi, mutta 100metrin ajon jälkeen auto hyytyi ja moottorin käynti alkoi temppuilla. Auto pakattiin kyytiin ja lähdimme etsimään vikaa. Onneksi vika löytyi kaasun asentotunnistimesta, joka oli löysällä. Testit jäivät ajamatta.. Myös muita ongelmia oli jo ennen kilpailua, kun etujarrusatuloiden tiivisteet vuosivat nestettä, eikä Sellholmilta tilatut tiivisteet tulleet ajoissa. Pojat ottivat satulat pois ja lähtivät kilpailua edeltävänä päivänä Sarlin Racing Teamiin Riihimäelle uusien tiivisteiden toivossa. Turha reissu tuli tehtyä, kun heilläkään ei sellaisia ollut tarjolla..
Matkaan kuitenkin lähdettiin, vaikka jarrut olivatkin vajavaiset ja testit nollassa, edellisen kerran he ajoivat edellisenä kesänä..
EK1 tultiin varovaisesti, yksi tilanne mahtui kuitenkin matkaan kun ensimmäinen mutka meinasi mennä leveäksi. Tehottomilla jarruilla emme edes yrittäneet ajaa tosissaan kilpaa, vaan pyrittiin pääsemään maaliin..
EK2 tuli myös varovaisesti eikä mitään erikoista sattunut matkalle. Kolmosella oli jo edessä hieman jarrua, mutta heikot ne olivat silti. Viimeisellä nelos EK:lla jarrut paranivat taas, mutta hyvät ne eivät olleet vieläkään. Lisäksi ajamattomuus näkyi ja epävarmuus jarruista.
Tuloksena oli luokan 4. sija sekä pytyt.
- Jarrujen kanssa painimme koko päivän, aivan hirveää oli ajaa kun etujarruja ei juurikaan ollut. Ne kylläkin paranivat koko ajan hieman, mutta kunnollisia niistä ei tullut. Kovempaa olisi silti voinut ajaa, varsinkin viimeisen, mutta epävarmuus jarrujen suhteen pisti kaasujalan varovaiseksi. Jarrujen paraneminen saattoi johtua siitä, kun ne lämpenivät niin se ei päästänyt niin paljoa nestettä pihalle satuloiden männistä ja uudet palat hakivat paikkaansa myös.. Saa nähdä miten huominen sprintti sujuu...
|
|
YHTEISTYÖSSÄ
 Cartrade OY - Hymer matkailuautot -ja vaunut

Aro Solutions - Edullisia ja toimivia kotisivuratkaisuja.
AUTOKORJAAMO
TMI JANNE VESANEN
Puh. 0400-925553
NOKIA
Satakunnankatu
|