Uutiset
Tiimi
Kalusto
Historia
Galleria
Myydään
HISTORIA
Hannun kilpa-autoilu alkoi 1975 Nokia rallista ja kalustona tuolloin varsin yleinen Wartburg. 1975 asti Hannu on kilpaillut aktiivisesti ja kilpailee edelleen. Ralleja on vuosien varrella kertynyt liki 200kpl. sekä ulkomaan kilpailut lisäksi, joita on mm. Virossa ja Ruotsissa. Virossa Hannu on kilpaillut jo vuodesta 1989 alkaen ja perinnettä jatketaan edelleen. Yhteensä Viron kilpailuja taitaa olla takana jo liki 15 ja edessä on vielä useita.. Myös Ruotsissa on vuosien varrella käyty kolmesti. Legendaarisissa Jyväskylän Suurajoissa Hannu on kilpaillut neljästi. Parhaana saavutuksena Hannu pitää Kuhmoisten rallia vuodelta 1991, jossa hän voitti A-ryhmän Lada Samaralla. Palkintoja on tullut valtava määrä ja myös Virosta on tullut mm. 2007 luokan 3. tila.
Petrin kilpa-autoilu alkoi vuonna 2000 sprintin nuorten luokasta Ladalla. Palkintoja tuolloin kertyi muutama, mutta 2001 niitä tuli useampia, mm. Cruz asfalttisprintin voitto nuorissa sekä useat 2. ja 3. tilat. 2002 oli siirtyminen rallin pariin ja autoksi hankimme Toyota Starletin, joka oli varustettu 1300cc moottorilla. F-Cuppia lähdettiin heti ajamaan ja ensimmäinen ralli olikin jo F-Cupin ensimmäinen osakilpailu Pirkanhovi ralli. Koko vuoden auton tekniikassa oli ongelmia ja yhtään ehjää kilpailua emme saaneet. 2003 oli armeijan takia varsin hiljainen, mutta kotikilpailuun Nokia ralliin lähdimme. Hyvin alkanut kilpailu päättyi ulosajoon. Keuruun sprintti ajettiin myös ja sieltä tuli luokan 3. tila. 2004 oli jälleen F-Cupin vuoro ja myös tuo meni alle odotusten ulosajojen, auton vaihdon yms. takia. Ainoa mainittava oli Kangasala rallissa yleiskilpailun 9. ja luokan 5. sija. 2005 oli taas hiljaisempaa, ainoastaan 2 ralliin osallistuttiin. Rantaralli lähti hyvin käyntiin ja yleiskilpailun 3. tila vaihtui kytkimen petettyä 7. ja luokan 5. paikkaan. 2006 pidettiin taukoa. 2007 osallistuttiin F-Cuppiin ja jälleen tekniikka murheet pilasivat koko talvikauden, ainoa saavutus oli Exide sprintin yleiskilpailun 5. ja luokan 4. tila. Kesäkaudeksi vaihdoimme kalustoa ja Metroauto sprintissä saavutimme yleiskilpailun 9. ja luokan 4. sijan. F-Cupissa kytkin murheet olivat harmina ja sijoitukset jäivät yleiskilpailun 16. sijaan. Myös Nuorten SM sarjan osakilpailuun Naantaliin lähdettiin ja sijoitus jälleen kytkin murheisella kalustolla oli SM sarjan 13.
Pasin kilpa-autoilu alkoi Petrin tavoin 2000 nuorten luokassa sprintin puolella, ajokkinaan Lada 1600 r.SS. Palkinto sijoituksia tuli tuolloin jokusia ja 2001 nitä tuli useampia. Myös ulosajoja mahtui sekä tekniikka murheita tuolloin. 2002 Pasi siirtyi rallin puolelle, kun ikää tuli 18vuotta sekä ajokortti taskuun. Autokin vaihtui Toyota Starlettiin ja se oli 1300cc moottorilla varustettu. Ensimmäinen ralli oli Black Rocket ja kartturiksi istui setä Hannu. Kilpailu lähti hyvin käyntiin ja sijoitus maalissa oli yllättävä, elikkä luokan 8. ja yleiskilpailussakin 10.sakkiin.. Toinen ralli oli Saupart ja kartturiksi elämänsä ensimmäistä kertaa istui Toni Westegren. Pasi ajoi muutamat luokkapohjat, mutta hyvä kilpailu kariutui auton yllättävään sammumiseen ennen EK:n lähtöä. Auto saatiin kuitenkin käymään, mutta AT:ta tuli ja vielä ulosajo pilasi lopullisesti kilpailun. 2003 oli vuorossa F-Cup ja Starlettiin saatiin uusi 5K moottori. Heti ensimmäisessä F-Cupin kilpailussa Pasi ajoi luokan 4. ja yleiskilpailun 8., vaikka yhden EK:n joutui ajamaan 4. vaihteella laatikon jäädessä jumiin. Tämän jälkeen kausi olikin rikkonainen ja mm. moottori tuhot yms. pilasit hyvin alkaneen sarjan.. 2004 oli hiljaisempi ja vain 1 kilpailuun lähdettiin. Autokin vaihtui välillä etuvetoiseen VW Golf Gti 16V:ksi. Pari viikkoa aikaisemmin Petri oli kaatanut Golffin ja valmistuminen jäi viimetippaan. Lahdessa ajettu kisa jäi kuitenkin kesken tekniikka vikaan. 2005 Pasi ajoi 2 kilpailua ja vain kerran pojat tulivat maaliin, tosin senkin vaivalloisesti kun eteen tullut talo pysäytti hetkellisesti poikien matkan ja Golffin keula sai uuden ilmeen.. Toinen kilpailu jäi kesken vetoakselin katkettua. 2006-2007 oli taukoa ajamisesta.
YHTEISTYÖSSÄ

Satakunnankatu


Aro Solutions - Edullisia ja toimivia kotisivuratkaisuja.
AUTOKORJAAMO
TMI JANNE VESANEN
Puh. 0400-925553
NOKIA