Uutiset
Tiimi
Kalusto
Historia
Galleria
Myydään
Kolmen kilpailun rypäs päättyi peltitöihin sekä hopea mitaliin
22.9 ajettiin JHS-Kuljetus rallisprintti Hämeenkyrössä. Petri oli Nissanilla ajamassa ja tarkoituksena oli ajaa testikisana ennen SM rallia. Ensimmäisellä kierroksella oli hyvin liukasta ja varmanpäälle ajava sekä näyttävyyteen panostanut Petri ajoi luokan toiseksi lujinta vauhtia. Toisella kierroksella pito oli jo selkeästi parempi ja varmanpäälle ajo tuotti 2. Sijan ja pokaalin. – Ei mitään riskiä otettu, kun viikonpäästä on yleisen SM Ralli tampereella ja sielläkin pitäisi ajaa varovasti, koska siitä viikonpäästä ajamme RallyTrophyn kultamitalista Perniössä. Ihan jees ajo, ei mitään ylimääräistä.

27.9 oli vuorossa Castrol SM ralli Tampereella. Petri lähti pitkän tauon jälkeen nuottia tekemään. Viereen istahti isä Mika jolla on kokemusta paljon nuottihommista. Nuotit saatiinkin perjantaina hyvissä ajoin valmiiksi, mutta hieman jäi arveluttamaan mm. Savon nuotit, koska toinen kerta ajettaisiin pimeällä.

EK1 legendaarinen Savo sai olla näyttämönä avauksessa. Pätkä ei tullut lähellekään toivotulla tavalla ja Petri ei kuunnellut nuottia, hieman taisi olla liikaa tavaraa ja EK ajettiinkin pimeeseen, vaikka kartturilta nuotti tuli kuin rasvattu. Luokan 2. Nopein aika, edellä koko kauden hyvin ajanut Toivosen Janne. Eroa reilut 4sekuntia.

Toinen EK Savo2 ja pimeällä. Lähdimme yöllä ajamaan ja uusi lisävalopatteri ei oikeen istunutkaan autoon…. Valot olivat senverran paljon korkealla että näkyvyyttä niiden takaa tiehen ei ollut lähes laisinkaan. Nyt oli pakko keskittyä nuotteja kuulemaan, koska tie saattaisi muuten hävitä vallan alta. Rauhallisesti ja tarkasti maaliin ja odottamaan huomista päivää. Kaikki ei kuitenkaan sujunut niin kuin piti ja Petrin lähdössä haistamat öljykatkut osoittautuivat maalissa meidän omasta autosta tulleiksi. Maali AT:lla Mika pyysi sammuttamaan moottorin, koska moottoriöljyt olivat tulleet kartturin jalkatilaan. Keskeytys, siis edessä.. Tarkoituksena oli jatkaa lauantaina kilpailua ja yöllä klo.3.00 saakka autoa laitoimme, mutta rikki ollut öljynpaineanturi jätti starttaamatta seuraavaan päivään, koska minkäänlaisia varoitusvaloja ei olisi ollut. Mekaanisen öljynpainemittarin letku oli rikkoutunut kojelaudan alta ja sitäkautta moottoriöljyt valunut ohjaamoon.

Teijo-Talo ralliin Petri lähti RallyTrophyn sarjajohdosta ja tavoitteena oli ajaa pelkästään sarjamestaruudesta. Kilpailu ajettiin Perniön maisemissa 5.10. Testit jäivät taas nollaan, mutta tarkoitus oli hyökätä heti ensimmäisestä pätkästä lähtien. Kyytiin istahti kaikkissa muissakin sarjakisoissa ollut Saaren Sami.

EK1 hieman reilut 9km ja todella hienoa vaihtelevaa tietä. Pätkä lähti todella hyvin käyntiin eikä yhtään virhettä tullut ja vauhti tuntui olevan paljon parempaa kuin muissa kisoissa oltiin nähty.. EK:n loppuosuudella sitten tapahtui.. Hieman liian kovaa loivaan alamäki jarrutukseen ja linja valui leveäksi ja meni pehmeelle. Paikassa ei ollut lainkaan ojaa, vaan tien reunassa oli puita ja kylki edellä osuimme kolmeen puuhun. Pahimmin puu osui takasivuikkunan kohtaan joka teki puun kuvion kylkipeltiin. Toinen puu osui kartturinpuolen oveen ja yksi lokasuojaan. Taka-akseli meni mutkalle ja pyörä haritti.. Petri laittoi heti osuman jälkeen auton käymään ja pakin päälle ja lähti jatkamaan, eikä huomannut kartturilta olleen taju lähtenyt törmäyksessä. Herättyään lähes heti kun auto lähti eteenpäin hän valitti särkevää päätä. Auto ajettiin tienpistoon ja keskeytys oli tosiasia ja sarjan voitto valui näin käsistä. Autolla ei olisi päässyt kunnolla jatkamaan, koska se meni kuin käärme taka-akselin ollessa vinossa ja takarengas otti lokasuojaan kiinni.

Toivosen Janne voitti mestaruuden ja myös ulosajoon sortunut Sarjula oli kolmas Petrin ollessa sarjan hopealla.

- Harmitus oli äärettömän suuri. Ei voi edes käsittää, että virhe tapahtui tälläisessä tilanteessa. Mutta epäilen vahvasti että jarrupalat eivät olleet vielä ajettu tarpeeksi sisään kun mielestäni jarrutuksessa se ei pysähtynyt toivotulla tavalla. Palat olivat ihan uudet ja koitin pari kertaa niillä siirtymällä jarruttaa et ne olisivat olleet valmiina kisaan. Mut vaikea sanoa varmuudella. Sarjassa otimme hopeaa, mutta missään nimessä se ei tyydytä, koska voittoon oli kaikki avaimet käsissämme. Josko ensvuonna olisi meidän aika voittaa se kulta, sen verran monesti se on viimeisessä kisassa karannut käsistämme..
YHTEISTYÖSSÄ

Satakunnankatu


Aro Solutions - Edullisia ja toimivia kotisivuratkaisuja.
AUTOKORJAAMO
TMI JANNE VESANEN
Puh. 0400-925553
NOKIA