|
Porissa ajettiin kesän toinen F-Cup
Hannu starttasi Senior luokkaan Mantalla, joka oli saatu kuntoon. Kartturin paikalla oli totutusti Mannilan Turo, joka kiertää Hannun kanssa F-Cupin. Mystiset käyntihäiriöt haittasivat koko kesän ja edellisen F-Cupin Hannu joutuikin keskeyttämään jo ensimmäisellä EK:lla. Nyt kaikki oli kunnossa ja tavoitteita kilpailuun oli maaliin pääsy ja tietenki mahdollisimman hyvä tulos.. Lisä jännitystä toi myös se, että Lehessaaren Hannu laittoi huimat palkinnot pottiin Porin osakilpailuun.
Ensimmäinen EK sujui pitkän ajotauon jälkeen varovaisesti ja yksi nyppyvasen tuli silmille ja se meni pitkäksi ja aikaa kului.. Tuloksena silti kelpo, Hannu oli Senioreiden 8. nopein.
Toinen pätkä lähti hyvin käyntiin, murheita ei ollut ja ajokin sujui paremmin kuin ekalla. Puolen välin jälkeen Hannu otti edellä lähteneen kuljettajan kiinni. Perässä he tulivat noin 3 kilometriä ja huomattuaan päästi kuitenkin hienosti ohi. Aika oli jälleen hyvä ja sijoitus 6. vaikka aikaa kului taas hieman.
Ennen kolmosta oli tauko ja mitään murheita ei ollut, bensaa tankkiin ja kohti kolmosta. Ajollisesti kolmonen tuli hyvin ja tuloksena toinen, ainoastaan 0,5sekuntia pohja-ajan ajaneesta Pertti Mäkisestä.
Seuraava pätkä nelonen tuli taas ok ja nousujohdanteista kilpailua Hannu ja Turo olivat ajamassa. Nyt neljäs!
Viimeiselle pätkälle oli tavoitteena rauhallinen ajo ja maaliin pääsy. Ei mitään murheita ja jälleen loistava suoritus, nyt kolmas!
Pitkään vaivanneet epäonnet oli nyt voitettu ja maaliin pääsy oli tosiasia!!! Tuloskin erittäin hyvä 4.!!
- Pitkän ajotauon jälkeen alku oli varovaista ja ykkösellä nyppyvasen pääsi hieman yllättämään. Tauon jälkeen rupesi ajo luistamaan paljon paremmin ja yksi auto saatiin jopa kiinnikkin pätkällä. Mielestäni hyvä suoritus, kun samoilla käytetyillä renkailla ajettiin alusta loppuun saakka. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen ja autokin pelasi nyt hyvin! Pilalle mennyt alkukausi vaikuttaa sen verran, että viimeiseen F-Cuppiin Heinolaan emme lähde, vaan ajamme seuraavaksi Virossa Viljandi rallin.
|
|
YHTEISTYÖSSÄ
 Cartrade OY - Hymer matkailuautot -ja vaunut

Aro Solutions - Edullisia ja toimivia kotisivuratkaisuja.
AUTOKORJAAMO
TMI JANNE VESANEN
Puh. 0400-925553
NOKIA

Satakunnankatu
|