Uutiset
Tiimi
Kalusto
Historia
Galleria
Myydään
Rally Trophy sarja käynnistyi Pöytyältä
Petrin ja jo viimevuonna kartturina toimineen Saaren Samin vuoden 2013 kilpailukausi alkoi Rally Trophyn ensimmäisestä kilpailusta Plus Katsastus Rallilla, joka ajettiin Pöytyän maisemissa. Petrillä ja Samilla on tarkoitus kiertää sarja kokonaisuudessaan läpi ja tavoitteena sarjamestaruus. Autona toimii tutuksi tullut Nissan Micra, joka on saanut täydellisen huollon parin viime kuukauden aikana. Koko auto on käyty huolellisesti läpi ja kaikki kulutusosat on vaihdettu sekä turvavarusteet uusittu.

Testaamaankin oli keritty kahteen otteeseen, kun ensimmäinen testi jäi todella lyhyeksi pienen ”ajovirheen” takia ja lukon ristitapin mentyä poikki joka teki mittavan vaurion. Seuraavan kerran meni kytkin, eikä sen jälkeen enään keritty ajamaan testiä. Renkaitten merkkikin oli nyt talveksi vaihdettu, joka laittoi arveluttamaan, kun niistä oli pelkästään negatiivista kuulunut talven aikaisemmista kilpailuista.

Ralli aamuna hallilta lähdettäessä autoon iski sähkövika joka lakkautti bensapumpun toiminnan ja sama toistua ennen katsastusta. Vikaa ei havaittu ja matkaan lähdettiin.

Ek1 oli 5,17km pitkä. Noin 400metrin ajon jälkeen oli risteys oikea, jonka jarrutuksessa auto sammui ja bensapumpulta hävisi taas virrat. Jouduimme nousemaan autosta ja konehuoneenpuolelta etsimme vikaa ja yksi arveluttava johto löytyi, jota lopulta heilutettuamme aikansa se lähti päälle. Nousimme takaisin autoon ja jatkoimme matkaa, aikaa kului lähes minuutti. Könösen Antin pohja-ajasta jäimme noin 54sekuntia.

EK2:lla mittaa jo mukavat 10km ja pätkä tuli hyvin ja autokin toimi moitteettomasti. Pohja-aika kirjattiin Petrille 3,2sekunnin erolla hyvin ajaneeseen Laaksomaan Pasiin. Sarjulan Sami jäi 5,9sekuntia ja Könönen 7,4.. Takaa-ajo oli siis aloitettu, vaikka kärkikamppailuun näin tasaisessa luokassa ei ollutkaan enään asiaa.

Kolmos EK oli 11,5km pitkä. Samaan tahtiin jatkoimme, Laaksomaa ajoi pohjat Petrin ollessa toinen vain 0,1sekunnin erolla. Sarjula oli kolmas jääden 4,4sekuntia. Kolmen pätkän jälkeen Petri oli noussut jo luokan viimeiseltä sijalta seitsemänneksi!

Huollossa bensapumpussa ollut sähkövika uusiutui ja huoltomiehet uusivat pumpun johdotukset, jossa vika ilmeisesti oli. Tauon jälkeen oli vielä pitkiä pätkiä edessä ja pojat jatkoivatkin kilpailua, vaikka Petri olikin jo ek1 jälkeen aikeissa jättää kilpailu kesken..

EK4:nen oli kisan pisin, mittaa mukavat 18,2km. Todella liukasta tuntui olevan, eikä uusi rengasmerkki tuntunut toimivan pienellä tiellä. Ajo sujui kohtalaisesti ja luokan kolmanneksi nopein aika kirjattiin, eroa jo selkeästi, kun pojat jäivät Laaksomaan pohjista 8,8sekuntia. Toivonen kiilasi väliin jääden pohjista 5,4sekuntia. Sarjula neljäs lähes 17sekuntia perässä. Könösen kilpailu jäi kesken ulosajoon. Tässä kohtaa Petri oli noussut jo luokan 5.sijalle

EK5 oli myös pitkä, lähes 15km. Erittäin liukasta jälleen tuntui olevan, ajollisesti kaikki pelasi eikä mitään tilanteitakaan ollut. Laaksomaa ajoi jälleen pohjat, mutta Petri oli toinen jääden ainoastaan 1,9sekuntia. Toivonen 4,3sekuntia ja Sarjula 7,2sekuntia perässä. Nyt vuorossa oli enään viimeinen ek ja Järvisalon Kimmoon eroa vain 0,3sekuntia.

Viimeiselle EK:lle tulikin pohja-aika 1,2sekunnin erolla Toivosen Janneen, Järvisalo oli kolmas jääden 8,8sekuntia, joten Petri ja Samin sijoitus nousi neljänneksi. Eroa voittajaan, Laaksosen Pasiin jäi 47sekuntia.

" - Oli vaiherikas kilpailu, aamusta asti oli touhua, kun tuo mystinen sähkövika tuli. Onneksi saimme vian lopulta korjattua. Harmittaa pirusti, kun olisimme taistelleet voitosta ilman sitä vikaa. Renkaisiin on aikamoinen totuttelu, mutta päivästä jäi paljon positiivista. Ennen pienet tiet ovat tuottaneet tuskaa niin autolle kuin kuljettajallekin, mutta tänään oli paljon pientä tietä ja nyt pienillä muutoksilla nekin tuntuvat tulevan hyvin. Auto on nyt todella hyvä, onneksi saimme ennen kisaa vähän ajettua ja säädettyä iskarit, jotka pelaavat kuin unelma. Laaksomaalle nostan hattua, hieno ajo häneltä! Savonlinnassa laitetaan kaasu pohjaan ja koitetaan siellä kuitata tämä päivä!"
YHTEISTYÖSSÄ

Satakunnankatu


Aro Solutions - Edullisia ja toimivia kotisivuratkaisuja.
AUTOKORJAAMO
TMI JANNE VESANEN
Puh. 0400-925553
NOKIA